Tästä se taas alkaa.

Taas on aika pakata rinkat, tilata viisumit, nollata taulukot ja kadota tästä "E-huoltokierteestä" toviksi. Tällä kertaa kuitenkin vain vaivaiseksi kuudeksi viikoksi. Ei se kyllä kamalasti ole, mutta parempi kai sekin kuin ei mitään. Reittisuunnitelma ja seurakin alkaa olla kutakuinkin tiedossa, vain muutamia kysymysmerkkejä vielä vähän esiintyy. Noh, lähtöön on kuitenkin vielä aikaa lähes kuukausi, joten ei tässä nyt ihan vielä hevosen -jos ei minkään muunkaan- selässä olla.

Oli melkoista säätöä syksyllä, kun alkoi matkakuume kolkuttelemaan takaraivossa. Siihen ei auttanut edes pikavisiitit euroopassa, kohtuuton alkoholin käyttö eikä edes isän kannustavat sanat "eikö se nyt tullut jo viime kerralla nähtyä?" No ei kyllä tullut. Tai siis osa kyllä, muttei kaikki. Maailma kun kuitenkin ulottuu Lappi Tl:stä hieman kauemmas kuin Pori, Laitila ja Huittinen akseli. Vaikka tokihan siinäkin maailmassa on joillekin aivan tarpeeksi. Joillekkin ehkä liiaksikin. Kuten allekirjoittaneelle.

Reissuun oli siis tällä kertaa lähdössä paljon, paljon tuttuja ja osaltaan hiukan tuntemattomampiakin. Taas kerran -kuten niin monesti aikaisemminkin- kävi niin, että kun matka lähestyy ja pitäisi lyödä päitä sekä aikatauluja yhteen, niin eipäs enää olekkaan kuin kourallinen lähtijöitä. Se on toisaalta ihan hyväkin asia. Liikaa ihmisiä, kun tarkoittaa yleensä liikaa säätämistä.

Ihmisillä on kyllä todella hienoja syitä olla lähtemättä, kun kysehän ei kuitenkaan loppuviimeksi ole kuin siitä mihin järjestykseen asiat laittaa. Eläkkeellä voi sitten keinustuolissa mietiskellä, että "olipa hyvä, kun olin silloin senkin kuukauden töissä enkä lähtenyt lomalle. Tiedä että mihin sitä olisi oikein joutunut. Onneksi sain vielä tehdä täysin samanlaisia kuukausia 360 kpl, ennen kuin löysin itseni tästä keinustuolista. On se maailma vaan hieno paikka.”

Noh leikki sikseen, toiset ihmiset vain arvostavat erilaisia asioita kuin toiset. Sen kun vielä itsekkin joskus oppisi. Väittävät että on pelkästään hyvä asia, etteivät kaikki ole kaltaisiani. Täysin käsittämätön mielipide. Minusta olisi älyttömän hienoa mikäli maailma olisi tälläisiä herrasmiehiä täynnä. Naisetkin oppisivat käyttäytymään, kuten hienojen naisten tuleekin. Jäisi se käsittämätön riehuminen, huutaminen ja kiukuttelu vähemmälle. Eikä joka asiaa tarvitsisi aina väännellä ja käännellä loputtomuuksiin asti. Ei niin, että tietenkään tuntisin yhtään sellaista naista, mutta olen vain kuullut että sellaisiakin jossain on.

Reissuun siis lähtee tälläkin kertaa Kalle sekä Saara ja Mikko. Ensin ollaan siis menossa Filippiineille sukeltamaan, surffaamaan ja reissaamaan ja sen jälkeen mennään Brunein kautta Kiinaan. Reittisuunnitelmat vaihtelevat aikalailla tapauskohtaisesti, mutta allekirjoittaneen kuviot menevät seuraavasti: 11.2 Lento Helsinki-Moskova- Peking, sieltä 14.2 Lento Peking-Manila-Caticlan. Filippiineillä ollaan 1.3 asti, jolloin lähtee lento Manila-Brunei. Sinnehän pitää päästä katsomaan, koska väittävät, että maailmassa on joku toinenkin kaveri, jolla on yhtä paljon rahaa kuin Kallella. Sieltä sitten Malesiaan ja lento Kiinaan 5.3. Lentomme on suoraan Chengdun kaupunkiin, josta yritämme päästä jälleen kerran Tiibettiin. Alustavien arvioiden perusteella tämä jää taas tälläkin kertaa tekemättä, koska lupia ei tähän aikaa vuodesta alueelle myönnetä. Noh kotiin pitäisi lähteä kuitenkin 18.3 Pekingistä.

Saara ja Mikko kulkevat alkumatkan kutakuinkin samaa linjaa minun kanssani, kunnes 2.3 lentävät Manilasta Shanghaihin, sieltä eteenpäin Pekingiin ja 6.3 kotiin. Kalle saapuu pari päivää perässä, suoraan Helsingistä Hong Kong:in kautta Caticlaniin, jatkaa sitten samaa linjaa kanssani Pekingiin ja sieltä Suomeen 18.3. Paitsi, että porvarin lennot on tietenkin Finnairilla ja me tietämättämme SAK:n kuuluvat punikit matkustetaan Aeroflotilla.

Kerronnan takkuillessa kyhäsin myös kuvan, josta ilmenee ainakin isoimmat liikkeet.

Yrittäkääpäs joskus sanoa kotona, että "taidampas pakata rinkan ja lähteä kavereiden kanssa maailmalle". Vastaanottoja voi olla monenlaisia. Varsinkin mikäli esittää ehdotuksen liian pian edellisen reissun jälkeen. Olin varautunut omaan ehdotukseeni salkullisella asiakirjoja, matkaesitteitä, suunnitelmia, itsepuolustusmenetelmien kertauksella sekä poliisin, että valtakunnansovittelijan puhelinnumeroilla. Keskustelu kulki kutakuinkin näin:

T: ”Ajattelin, että nyt kun mullakin on taas lomaa, niin voisin lähteä vähän reissaan lopputalvesta”
Ki: ”Ai taas vai?"
T. ”Noh, joo.”
Ki: ”Kuinka pitkäksi aikaa ja minne? Ei sitten minnekkään missä on vaarallista.”
T: ” Filippiineille ja Kiinaan. Jos koittaisi taas sinne Tiibettiin. Oiskohan joku 5 viikkoa.”
Ki: ”Okei. Mutta...”

Nyt meni ihan liian helposti, aloin jo uumoilemaan että mitäköhän tuo naispaholainen on taas pään menokseni kehittänyt.

Ki: ”Kun tulet sieltä, niin saat lähteä mun perheen kanssa Teneriffalle.”
T: ” TÄH? Ei saatana! Et ole tosissasi? Ei saatana.”

Sitten aina sanotaan, että miehillä on kohtuuttomia vaatimuksia.

Tässä vaiheessa onkin sitten jo täysin arvattavissa, että loma venähti viikolla ja Tero odottelee Helsinki-Vantaan kentällä muita jonkun tunnin, ennen kuin lento Teneriffalle lähtee.

Ihanainen naisystäväni muuten tokaisi tässä jokin aika sitten, ettei ole koskaan tavannut yhtään miestä, joka piereskelisi yhtä paljon kuin minä. Olin haljeta ylpeydestä. Vihdoin olin jossakin asiassa paras. Vaikka kyseessä ei kuulemma välttämättä ole kovin positiivinen asia, mutta mitä sitten? Paras on aina paras.

Jatketaampas näillä.

Ps. Blogiakin tuli vähän muokattua. Laitoin siihen hieman sateisen ja harmaan taustan, ettei kenellekkään syntyisi suunnatonta mielipahaa, kun me pääsemme arjen harmauden keskeltä auringopaisteeseen ilakoimaan. Vittuillakseni laitoin kuitenkin oikeaan reunaan sääennusteen ja se onkin näyttänyt varsin lupaavia kelejä paikanpäälle. Pelkkää sadetta ja salamaa. Noh, onhan sillä tosiaan se 27 päivää aikaa rauhoittua.

Pps. En tiedä, miksi edellisten reissujen kuvat eivät näy kunnolla. Toisaalta ei kai niiden sitten tarvikkaan.