Säästöpossuja ja painiotteluita

Päästetään piru irti ja Mikko ääneen. Avaan sanaisen arkkuni Filippiinien noususta ja uhosta. Boracay on koettu ja nähty, nyt on vuorossa El Nido. Lähdettiin Boracayn ”turistihelvetistä” paikkaan, jossa ei pitänyt olla automaatteja eikä sähköäkään kuin joskus ja jouluna. Matkaa oli alle tuhat kilometriä, matkatunteja tuli reilu kolmekymmentä. Ensiksi laivalla saarelta pois, sitten kaksi tuntia minibussissa jalat suussa (omat). lentokentällä odotti jo lähtiessä paikallisten huutokuoro siitä, kuka veisi meidät halvimmalla ja minne. Koska Kalibon ja Palawanin välissä oli kuitenkin se tuhat kilometriä, päätimme ottaa lentokoneen paikallisen mopon sijaan.

Parin lentomatkan jälkeen löysimme itsemme Puerto Princesa nimsestä kaupungista, vailla majoitusta tietenkin. Onneksi paikalle oli eksynyt noin parituhatta paikallista, joilla oli kaikilla tarjota meille hotelli lähialueelta. Saara ei vielä ollut sisäistänyt sitä, että parempi polttaa tupakkaa ja olla vastailematta mitään, kuin huudella kaikille no thank you. Majoitus saatiin hoidettua ilman välikäsiä infopisteen kautta. Majoituimme paikalliseen taidegalleriaan, koska se oli ainoa jossa jaksettiin vastata puhelimeen. Huone oli bambumaja, jossa oli noin neljäkymmentä astetta lämmintä ja Saaran mukaan kovakuoriaisia, skorpioneja ja rottia. Oikeasti ei nähty yhtäkään eläintä, mutta kyllä sekin voi oikeasti olla pelottavaa, jos muovipussi rapisee tuulettimen tahdissa.

Aamulla kirjaimellisesti kukonlaulun aikaan pakkasimme tavaramme ja suuntasimme paikalliselle bussiasemalle. sana bussiasemakin sai uuden merkityksen, kun paikallisella pellolla oli kaksikymmentä bussia ja sata huutajaa. Halvalla olisi päässyt vaikka mihin, mutta matkasuunnitelma vaati bussia El Nidoon. Matkaa oli 240 kilometriä, ja matkasuunnitelmassa aika oli vaatimattomat yhdeksän tuntia. Bussiasemalla kaupustelijat möivät kaikkea säästöpossuista makaroniin. Päätimme kuitenkin tyytyä neljään litraan vettä, sekä Kallelle 6 pussia keksejä. Paikallisissa keksipusseissa on kuitenkin vain kolme keksiä per pussi, joten tytöt, ei huolta, Kalle on vieläkin ihan rantakunnossa.


Kun matkustaa parinsadan paikallisen kanssa tuollaisen matkan, joutuu välillä pakostakin tiivistämään niin, että samalla penkillä istuu välillä neljäkin ihmistä. Paitsi tietysti Tero ja Kalle, joiden hartiat näytti kasvaneen puoli metriä. Ei nimittäin väistetty edes raskaana olevia naisia, koska paikasta oli maksettu kuitenkin melkein kuusi euroa. Mutta mikään ei ole iloisempi yllätys, kuin se, että yhdeksän tunnin bussimatka olikin ohi seitsemässä tunnissa. Ei tosin istuttu niin edessä, että olisimme nähneet kuskin tekemät kuoleman ohitukset. Muutama ”länkkäri” istui, ja olivat sen verran kalpeina taukopaikalla, että ehkä parempi näin.

El Nidoon saavuimme juuri auringon laskiessa, ilman majoitusta, kuinkas muuten. Jos joskus on reppureissaajalla tuuri, niin juurikin tällöin. Kolmannessa paikassa nimittäin oli juuri kaksi huonetta jäljellä, edulliseen 14 euron huonehintaan. Huoneet olivat (eivät ole enää, tästä myöhemmin) hyvässä kunnossa ja vettäkin tuntui tulevan. Ei siis muuta kuin vaatimattomille 14 tunnin unille ja pirteinä uuteen päivään.
Jo matkan alussa sovimme, että pitää tehdä jotain ”näkyvää” että saa luvan ryypätä, niin päätimme mennä varaamaan snorklausreissun seuraavalle päivälle. Hitto, mikä saavutus, joten ei muuta kuin pullo rommia ja parikymmentä kaljaa pöytään. Hieman myöhemmin huomasimme olevamme paikallisessa juomalassa tanssimassa Nirvanaa. Muuta emme illasta muistakaan. Paitsi että, kun kaksi Suomalaista herrasmiestä (nimiä mainitsematta) tulee hotellille, saattaa toinen kysyä painitaanko? No painivathan ne, sen verran että hotellihuoneesta on ikkuna paskana ja puolet tavaroista hukassa. Voi olla, että huoneen hinta nousee tuosta 14 eurosta vielä hieman. Kivaa oli kuulemma ja tasapelistä johtuen, tänään painitaan vielä uudestaan.

Tänään kävimme snorklaamassa kolmella eri saarella. Hienoa oli, jopa yllättävän paljon koralleja ja kaloja. Saarallekin kertyi muovipussillinen simpukoita reissulta. nyt juodaan taas rommia, koska olemme sen ansainneet. Amen.

Rantareggae soi ja kukko kiekuu

Niin sitä on sitten päästy rantaelämän makuun ja johan siihen jo kohta kyllästyttykin. Rannalla makailuun eivät nämä turistit oikein sovellu, ei ihon, eikä luonteensa puolesta. Tero on vaihtanut jo niskaansa ja korviinsa uuden nahan ja taisi jo polttaa senkin. Itse pysyn juuri ja juuri nahoissani. Vaan ranta on hieno ja auringonlaskukin varsin komea.

Pitkä oli matka itämeren jäiden seasta tänne kolmenkympin lämpöön. Ainut kerta kun meinasi kärsivällisyys pettää, oli chek-in jonossa paikallisten kanssa. Valkkasin tietty lyhimmän jonon rinkkani kanssa ajatuksena heittää siihen ja jatkaa matkaa. Vaan ei, ei sitten millään. Siinä seisoin kun naapurijonoissa väki liikkui. edessäni käytiin pari kertaa matkalaukku(joita jokaisella oli ainakin viisi ja ylipainoisia tietty)laatikkoleikkiä, että saatiin painot tasattua. Siinä, kun olet kolme vuorokautta ajellut laivalla ja lentokoneella ja kello on ihan sekaisin, ei oikein jaksanut enää hymyilyttää, vaikka kuinka yritti.



Viimeisen laskun jälkeen keräilin rinkkani avoilma arrival-terminaalin pöydältä ja siitä alkoikin lähes kädestä pitäen saattaminen. Kohta muutama seteli oli vaihtunut neljään pieneen lipukkeeseen, joista en ymmärtänyt juuri mitään. Vaan kai niistä jotain hyötyä oli, kun kohta mentiin mopolla, arvatenkin kohti satamaa. Kohtahan jo oltiinkin satamassa. Kuski viittoili että tuonne päin. Sinnehän se oli mentävä, liput kourassa tyhmän turistin näköisenä – johon nyt ei paljon vaadita. Sitten istuttiinkin veneessä ja saatiin ensi kosketus, mukavaan merituuleen, joka oli hieman erilainen kuin edellinen kosketus siljalinen kannella. Rantauduttuamme taas satanen paikallista valuuttaa lähimmälle mopokuskille, rinkka ja mies kyytiin, silmät kiinni, kädet ristiin ja kapeita ”katuja” kohti hostellia. Perillä kun olin tiistaiaamuna kahdeksan aikaan ja työnsin kämpän oven auki, niin siellähän se Tero makasi poikittain X:nä parisängyllämme ja huoneessa tuoksui erittäin vahvasti musiikille, mutta eilispäivän levyjä olivat soittaneet, sen verran oli vanha tuoksu. Tutuista merkeistä ei voinut erehtyä, olin perillä!

Takapihaltamme kuuluu tasaiseen tahtiin ”kukkokiekuu” huutoa. Tullessamme, lähtiessämme ja ollessamme eli kokoajan. Siitä kukon laulun aikaan herätyksestä ei matkanjärjestäjä puhunut mitään, prkele!! No, kadulla vieressämme, myydään pikkukojussa jotain kokonaisia kanalintuja vartaassa. Päätimmekin Teron kanssa uhmata paskatautia ja ostaa kioskista nk. välipalakanan, kunnes takapiha hiljenee. Majoitusta piti vaihtaa ennen kuin tuli hiljaista, mutta välipalakana on edelleen ruokavaliossa.

Tässä kohtaa juttua on vatsa täytetty rantakadun seisovassa pöydässä, missä kylmät ruuat tarjoillaan lämpimänä ja lämpimät ruuat haaleina, lienee kysymyksessä jokin aasialainen perusperiaate. Joitakin tunnistettavia kohteita pöydässä olivat mustekalat, kokonaiset pikkuravut ja simpukat. Lisäksi löytyi jotain lihanpaloja monenlaisia rehuja. Kaikkia on maistettu, nyt sitten vaan odotellaan vaikutuksia. Vastalääkkeeksi kotimatkalta tarttui myös pullollinen paikallista mahalääkettä, jota Mikon kanssa juuri testailemme. Myös sen vaikutuksia odotellaan, vaikka kyllähän ne jo aika pitkälle tunnetaankin...

Havaittu on myös, että Nokian kännykät eivät kestä reissaamista. Jos niistä ei ole koko ajan akku loppu, niin sitten jotain muuta. Käyttäjissähän ei ole mitään vikaa. Teron puhelimen kansi on ollut niin ahkerassa liikkeessä, että ensin pimeni näyttö vähän ja Terokin antoi merkkejä vastaavasta, sitten pimeni näyttö kokonaan ja Tero kokonaan. Taulukoiden, osoitteiden ja muiden tietojen muistoa kunnioittaen. Edellä kuvattu tapahtumahan tiesi puhelimen ostoreissua ja tutustumista paikalliseen ostoskatuun, josta saa uuden nokialaisen. Nyt on Terolla puhelin, joko lienee suomessa keräilyharvinaisuus jo uutena.



Aktiviteettien, siis oikeiden aktiviteettien kokeilun aloitimme tänään snorklauksella. Eli rannalle pyörimään, niin eiköhän sieltä äkkiä tarjota jotain reissua. (Tähän välihuomautuksena asianosaisten pohdintaa siitä, että milloinhan Filippiineillä on viimeksi soitettu Jamppa Tuomista tai Jaakko Teppoa, ei varmaan ole ihan joka päiväistä.) Pianhan sitä oltiin sitten pienessä veneessä, kauheassa ristiaallokossa, räpylät jalassa ja maski päässä. Veneilijä viittoi käsillään siihen malliin, että miestä yli laidan nyt kun siitä olette maksaneetkin. Sitten köhittiin ja nieltiin suolavettä, onneksi siellä nyt sentään oli muutama kalakin ja jotain korallia. Ei kuitenkaan kovin vaikuttavia olleet näkymät, mutta menipähän pari tuntia mukavasti.

Tällä Boracayn saarella ollaan tiistaihin asti ja sitten lähdetään Manilan kautta kohti Palawanin saarta. Nyt jatkamme illan viettoa perinteisin menoin. Täällä kun aurinko laskee siinä kuuden aikaan, niin suomituristien mielikuvitus ei kovin pitkälle riitä tuon iltaohjelman suhteen…

Kuulemisiin!

Arrival

Perillä jossakin. Vihdoin edes vähän aikaa paikallaan. Nyt on päivä vietetty täällä Boracaylla ja sen kyllä huomaa. Alkaa läski olla sen verran punainen, että oksat pois. Käytiin Kallen kanssa hakemassa hiukan d-vitamiinia. Kuinka tyhmä on mies, joka väittää että aurinkoa pitää ottaa puoli tuntia päivässä ilman aurinkorasvaa. Noh, en tiedä, mutta sen tiedän, että sitäkin tyhmempi on mies, joka vielä uskoo tuonkin hölynpölyn ja polttaa itsensä todella pahoin. Hyvä minä.

Uskomattoman hieno arrival-terminaali täällä Caticlanissa. Sitten meillä Pirkanmaalla jaksetaan mouhota halpalentoterminaalin kunnosta ja ulkoasusta. Noh, ajatushan on kaiketi tärkein, kuten yleensäkin. Ohessa esimerkki miten ko. terminaali voitaisiin toteuttaa. Oliskohan ihmiset sitten tyytyväisempiä?

Tuli sitten menomatkalla käytyä Pekingissäkin. Hienoa oli taas kerran ja hemmetin kylmää. Nähtävyyksien sijaan keskityimme täysin selvittämään oliko TsingTao yhtä laimeaa, kuin ennenkin. Olihan se. Aamupalaksihan kun me Suomalaiset yleensä syömme jääpuikkoja ja kahvit otamme pakkasnesteellä. Lämpötila taisi kuitenkin olla siinä nollan molemmin puolin ja aikuiset ihmiset olivat aivan jäässä. Sinänsä kummallista, kun Suomessa oli kaiketi lähtiessä hieman kylmempi. Ei paljon, mutta vähän. Tosin taitaa siellä olla vieläkin. Täällä ei.

En tiedä mikä on ihmisten mielestä määritelmä paratiisille, mutta minun mielestä ei voida olla kovinkaan kaukana siitä, kun 0,75l pullo 80% rommia ja 1,5l kokispullo maksaa yhteensä 1,2e. Rommi on kyllä paikallista, mutta sen tärkein ainesosa (alkoholi) on kuulemma tallella. Innokas testiryhmämme on alkanut selvittää ko. tuotteen muita ominaisuuksia. Alkutunnelmien mukaan vaikuttaa ainakin näin sivusta seuraajan mielestä vallankin toimivalta tuotteelta. Eli seuraavaksi puhutaan politiikkaa ja sitten painitaan.

Puhelin on muuten ihan paras promillemittari. Nimittäin 2,5 promillea kun on läpi, alkaa puhelimen käyttö vaikeutumaan huomattavasti. Tekstiviestit on sekä luettava että kirjoitettava toinen silmä kiinni, puheluista puhumattakaan. Silloin on nimittäin yleensä molemmat silmät kiinni. Mikäköhän siinäkin on, että nykyajan puhelimet on sellaisia, ettei niitä pysty käyttämään kuin selvinpäin? Toisaalta, ehkä se suunnittelijainsinööri on ollut niin fiksu ja todennut, ettei kännissä tarvitse räpeltää puhelinta. Olisi varmaan ollut monta sotkua vähemmän. Kokemuksesta kuitenkin tiedän, että ko. tilanteen yllättäessä, ei kannata pyytää kaveria lukemaan saapunutta tekstiviestiä, saatikka vastaamaan siihen. Varsinkaan, jos oma arviointikyky kaverin humalatilasta on merkittävästi alentunut.

Eikai se sitten auta, kuin vaihtaa fantapullo olueen, eihän tälläistä muuten jaksa. Eihän?

Laskuri tikittää…

Ja saa aikaan jotenkin hermostuneen tunnelman, totesi eräs tässä blogissa vieraillut ihminen. Se hermostuneisuus ei juurikaan kuvaa omia tunnelmiani. Terohan nyt on ollut kuin tulisilla hiilillä jo useamman viikon. Toisaalta se on hyvä, niin on lennot ja majoitukset järjestyksessä kun jollain tuota intoa piisaa. Mikä lie miestä pidellyt Suomessa näinkin pitkään, jep jep..

Vaan niinhän siinä kävi, että tämän suomituristin matkailukynnys taisi laskea sekä samalla hieman nälkäkin kasvaa ja niin sitä sitten ollaan jälleen menossa kun on taas lomaa pitkästä aikaa.

Ennen rinkanpakkausta kävimme kuitenkin palauttelemassa kansainvälistä tunnelmaan mieliimme Kiinan suurlähetystössä ja matkamessuilla Helsingissä. Viisumin hakureissu ja messut kun olivat ihan vahingossa osuneet samalle päivälle. Lähetystö on tietenkin auki turisti ystävällisesti joka arkipäivä 0900-1130 ja jos haluat viisumin saman tien mukaasi, se maksaa 30€ extraa / viisumi, muuten sen tuottaminen kestää neljä päivää. On siis olemassa vain huonoja ja kalliita vaihtoehtoja edes yrittää saada se viisumi. Teron kanssa raaveimme hetken päitämme ja mietimme vaihtoehtoja.

Vaihtoehto yksi: Lähetystöön sähköposti, että voidaanko lähettää passit ja hakemukset postissa ja tulla sitten noutamaan ne kun ovat valmiita…. Vastaus tuli nopeasti ilman ja ylimääräistä toimitusmaksua, yhtä huonolla englannilla kuin kysymyskin lähetettiin, että ei käy!

Vaihtoehto kaksi: Viedään ja haetaan passit eri reissuilla. Eli pari päivää töistä vapaata ja saman verran Helsingin reissuja… Perseestä ja kallista, ei hyvä!

Lähetystönkin suosittelema vaihtoehto kolme: Lähettäkää asiakirjat jollekin kaverillenne ja hän voi toimittaa ne, jolloin riittää kun teemme itse vain noutoreissun. Yritimme Teron kanssa miettiä, että tunteeko kumpikaan sellaista kaveria Helsingistä ja onko olemassa sopivaa kiristys keinoa häntä kohtaan.

Tilanne vaikutti erittäin heikolta ja viisumien lähettämiseen oli aikaa vain päivä, ajoissa kun olimme liikkeellä, eikä Yhtään osoitetta mielessä. Sitten välähti! Se edellisellä reissulla tapaamamme postipetterihän asuu Helsingissä. Muistelimme, että vahvat näytöthän se Petteri antoi monessakin asiassa, mutta ei niistä kyllä tässä hommassa ole hyötyä. Tiukasta aikataulusta ja riskeistä huolimatta päätimme ottaa häneen yhteyttä.. Petterihän osoittautui varsin myötämieliseksi ajatusta kohtaan ja suostui jostain syystä toimimaan kuriirina. Eikun kolmesivuiset viisumihakemukset (joissa olet selvittänyt mm. suhteesi vanhempiisi ja keksinyt jonkun kiinalaisen hostellin nimen majapaikaksesi) ja passit postiin. Varma muistikuva edellisestä lähetystövierailusta oli, että hakemukset maksetaan viedessä ja ainoastaan käteinen kelpaa. Vihjasimme siis Petterille, että tukku rahaa olisi syytä olla mukana.

Kohta koittikin jo pe aamu ja viisumien hakureissu sekä matkamessut olivat ohjelmassa. Herätys sian pieremän aikaan ja kohti Helsinkiä. Petterikin oli jo meitä valaissut, että ne hakemukset maksetaan vasta noudettaessa, joten hänellä oli tulevan viikonlopun biletysrahat nostettuna meidän varmojen muistikuvien ansiosta. No, ei se auttanut meidänkin oli käytävä nostamassa tukku seteleitä maksua varten, koska se korttihan ei siellä käy.

Viimehetkellä kurvasimme lähetystön pihaan, koska emme tietenkään osanneet sinne suoraan, Mikon loistavista neuvoista huolimatta. Tunkeuduimme lähetystön edessä olevan jokapäiväisen mielenosoittajajoukon lävitse ja ryntäsimme tiskille rahat kourassa. Ystävällinen virkailija kantoi passit tuoreine viisumeineen luukulle ja näytti niitä meille tarkistusta varten. Kallen viisumi oli tietenkin vääränlainen, ..ttu eihän ne jaksa ees ite lukea noita kaavakkeitaan! Ongelmasta selvittiin ja aloimme työntää euroja luukusta sisään. Virkailija kuitenkin kohotti kätensä torjuvaan eleeseen ja osoitti nenämme edessä olevaa maksupäätettä ja sanoi(käsittääksemme), että vain ja ainoastaan kortti kelpaa. Totesimme varmojen muistikuvien pettäneen pahemman kerran. Ei auttanut kuin tunkea kortti koneeseen ja kerätä käteiset toisilta, nyt oli siis biletysrahat nostettu myös Kallella.

Matkamessut edustivat suomituristille sopivaa arkkitehtuuria. Paljon kojuja, ihmisiä ja ahtaita käytäviä sekä kaljan myynti molemmissa päissä hallia, viihdyimme mainiosti molemmissa päissä(mme). Aiempaan plaaniin kuului myös, että Petteri ilmaantuu messuille ja ilmaantuikin ja viihtyi myös päissä(än).

Kansainvälinen tunnelma sen kuin kohosi kohoamistaan, Vesa Keskisen bongaamisesta huolimatta. Tunnelman kohoamisen ja Petterin ilmaantumisen seuauksena suomituristien pelti alkoi pikku hiljaa pienentyä, ennen lopullista sulkeutumistaan. Näin ollen loppupäivän ja illan tapahtumat näyttivät väistämättömiltä. Kohta sitä sitten oltiinkin matkalla Kohti Tamperetta, auto täynnä väkeä peräkonttia myöten ja kas kummaa, Petterihän oli päätynyt myös Tampereen kuljetukseen! Loppuillan tapahtumat ovatkin sitten jo eri tarinaa. Kiitokset vaan illan emännälle ja isännälle. Nii, ja eipä sieltä messuilta juuri muuta käteen tarttunut kuin pari Kanarian saarten esitettä, mutta tiedänpähän ainakin, kenellä niille on käyttöä.

Oma retkenihän alkaa perjantaina niin, että alle tulee viikonlopun mittainen Ruotsin seikkailu, joka käsittää jääkiekkoturismia Globeniin. Sunnuntaina aamulla sitten takaisin Helsinkiin ja siitä puolen yön aikaan kohti Hong Kongia ja Filippiinejä. Varsin vauhdikas alku siis, vaan kun on lähes aina valmis, niin tulee joka paikkaan tungettua. Filippiineillä näyttää edelleen ukkostavan ja satavan, mutta lumitöitä en ajatellut tehdä. Mitä ohjelmaa on luvassa paikan päällä, luultavasti selviää aikanaan.

P.S Kiitokset Petterille viisumikuriirina toimimisesta, vaikka kalleimmaksi ja raskaimmaksi tämä kolmas vaihtoehto kokonaisvaikutuksiltaan osoittautui.