Bandar Seri Begawan





Tulipa käytyä Filippiineillä katsomassa millaista siellä on. Käyhän se jo aikalailla selville edellisistä viesteistä, ettei kyseessä ollut ehkä ihan täysin meikäläisen paikka. Ei ainakaan noin pitkää aikaa. Uskokaa taikka älkää, mutta ihmisillä on tietty kiintiö rantalomillekin ja allekirjoittaneella se on hyvin lyhyt. Kovasti oli lähellä hermotkin mennä, kun tuntui ettei siitä tule koskaan loppua. Noh, kohta ollaan Kiinassa ja siellä on kai lähes metri lunta. Hieman vaihtelua tähän yli 30:n asteen helteeseen.

Filippiiniläisissä busseissa oli kyllä hienoa. Pääsi edes hieman ihan oikeaan reissaamisen tunnelmaan. Oli kukkoja katolla, sisällä ja vähän sillä välilläkin. Äärimmäisen hieno ominaisuus on myös ns. Stoppikellojen puuttuminen. Mihin niitä toisaalta tarvittaisiinkaan, kun ei maassa ole bussipysäkkejäkään. Siis terminaaleja lukuun ottamatta. Auton pysäyttäminen tapahtuu nimittäin taputtamalla/hakkaamalla/potkaisemalla auton kylkeä/kattoa. Sen jälkeen kun jokainen kuulee nuo kolahdukset, toistaa ne ja kohta asia on jo kuskillakin tiedossa kun bussillinen ihmisiä, yksi sisällä ja toinen katolla paukuttaa autoa minkä kerkeää. Tienvarressa seistessä ei taasen auta kuin yrittää Tamperelaisittain moroa kuskille ja toivoa, että joku matkustajista aloittaa ko. episodin. Kyseinen taputussignaali kuskille voi tarkoittaa mitä tahansa seuraavista: Asiakas tulossa, pysähdy. Asiakas jäämässä, pysähdy. Onnettomuus edessä, pysähdy. Asiakas kyydissä, aja. Asiakkaan tavarat kyydissä, aja. Länkkäri tippui katolta ja kuoli, aja.

Pienehkö ärsyttävä ominaisuus on toki se, kun bussi jättää sinut päättärille, niin se ei välttämättä lähde takaisinpäin siltä samalta paikalta. Vaan lähteviä busseja varten on tietenkin toinen terminaali. Muutenhan se olisi aivan liian helppoa. Kuten saimme eräänä aamuna tässä havaita. Olisihan tämäkin asia pitänyt tietysti muistaa edellisiltä reissuilta, mutta tuolla perhelomakohteissa pääsi vähäisinkin oma-aloitteisuus jo unohtumaan. Hyvä etteivät joutuneet kaljallekin kantamaan ja väkisin juottamaan. Kuten melkein tekivätkin.

Taisi pieni väsymyskin iskeä tuossa matkailun jälkeen kun olimme Puerto Princesassa odottelemassa lentoamme Manilaan. Kävi nimittäin sellainen tilannekin, että naiset joi kaljaa ja miehet ompeli housuja. Tai siis yksi mies ompeli. Minä. Ja Saara joi kaljaa. Pari muuta ämmää (Mikko ja Kalle) Lipittivät vettä. Ei kuulemma pystynyt. Hävetti äijien puolesta. Ei sillä, että omien shortsien ompelemisessa olisi mitään hävettävää. Neulan ja langan pyytämisestä tiskiltä kyllä. Siksi lähetimmekin yksissä tuumin Saaran hakemaan ne. Sen verran kallisarvoiset housut olivat kuitenkin kyseessä, että itse piti ommella ja vielä selvinpäin. Tuli kerrankin kunnollista jälkeä. Ei uutta juuri häpeä.

Manilassa teimmekin sitten pienen parvenhajoituksen. Käskyllä ”Evacuate!” Mikko ja Saara lähtivät hotelliin ja minä & Kalle syöksyttiin Pepen johdattamana taksiin matkalle kohti seuraavaa terminaalia ja lentoamme Bruneihin. Hyvin meni, eikä Pepekään kovin pahasti yrittänyt kusettaa. Tai siis pahasti ja pahasti. Ei kuitenkaan lähdetty hölmöilemään vaan omasta mielestä sopivat rahat Pepelle kouraan ja tiukka komento, että painu v****un. Se toimii aina. Oli sitten kännissä taikka ei.

Mikko ja Saara jatkoivatkin sitten rakastavaisten parisuhdematkalle, Shanghain ostosparatiisiin ja sieltä sitten Pekingin kautta aikoinaan kotiin. Kallen kanssa käväistiin Bruneissa, ollaan nyt Malesiassa ja ylihuomenna toivottavasti Kiinassa. Saa nähdä.

Bruneihin lennettiinkin sitten jo samana iltana. Saavuimme sinne keskellä yötä ja onneksi olimme päivää aikaisemmin tilanneet hotellin Pepen hakemaan meidät. Luimme nimittäin edellisenä päivänä, ettei ko. Maassa ole julkista liikennettä enää tuohon aikaan, eikä myöskään takseja. Tai siis takseja on kai joku 40kpl ja ne ovat lähes kaikki hotellien yksityisessä käytössä. Noh, onneksi sekin selvisi tosiaan ajoissa. Vältettiin lentokenttäyö.

Sinänsä Bruneissa ei kyllä ole juuri mitään nähtävää. Ei edes iltapäiväksi. Maassa ei myydä edes alkoholia. Oli pitkä päivä. Pari moskeijaa, paljon autoja, todella vähän ihmisiä, ei jalkakäytäviä, eikä todellakaan yhtään pyöräilijää. Aluksi vähän ihmetytti, että miksi kaikki liikkuu omilla autoilla, mutta ehkä polttoaineen hinta antaa vähän osviittaa. Bensalitra maksoi 31c/l ja diisseli 18c/l. Ei varmaan haittaisi vaikka passattikin vie sen 7l/100km. No en tiedä. Kaipa se voisi siltikin vituttaa. Ja itseni tuntien, varmasti vituttaisikin. Hauska piirre kyllä sikäläisessä liikenteessä, että kaikilla on länsimaiset autot, mutta aasialainen ajotapa. Kuulostaa tosi kalliilta ja sitä se varmaan onkin. Jos ei loppukäyttäjille niin ainakin vakuutusyhtiöille.

Oli Kallen kanssa melko tarkalle soviteltu aikataulut. Tässä kun siirryttiin tänne naiseksi pukeutuvien miesten luvattuun kaupunkiin, eli siis Kuala Lumpuriin. Aamulla Bruneissa 5.40 ylös, siitä taksiin, lautalle, taksiin, lennolle, bussiin, junaan ja kävellen hotellille kello 14. Lähes joka paikkaan mentiin juosten ja kiroten. Kivaa oli. Pienikin lipsuminen olisi aiheuttanut suunnitelmaan B lipsumisen, mitä ei siis tietenkään ollut. Ehkä sellainenkin olisi rakentunut ihan tilanteen mukaan. Kuten tapana on ollut.

Tietenkin kun kävelimme rinkat ja päiväreput kannossa tänne chinatownin keskustaan etsimään majoitustamme, niin törmäsimme ensin aurinkomatkojen oppaaseen mukana kourallinen suomalaisia turisteja tutustumassa tähän ihmeelliseen kaupunginosaan. Nurkan takanahan niitä olikin sitten jo heti noin 50 lisää. Varmaan Langawilta tulossa. Emme jääneet kyselemään, vaan peitimme kasvomme, hävisimme nurkan taakse ja sovimme ettemme tule enää koskaan tähän kaupunkiin. Mikäli kyseessä olisi ollut partiolaisia, olisimme varmaankin poistuneet välittömästi maasta.

Mitäköhän ihmiset kuvittelevat tästäkin kaupungista löytävänsä? Pari hassua tornia, täysin tyhjä zoo, aasian parhaaksi äänestetty baari, joka tarjoaa paskaa musiikkia, ”alkoholillisia” paukkuja – viime reissulla kohdatessamme kyseisen ongelman, lähetettiin porukasta aina yksi vahtimaan baarimikkoa, ettei makseta tyhjästä. Kyllä Suomalainen virkamies on kekseliäs -, tietenkin huolimattomien naisten ympäröimänä. Niin taikka sitten niiden miesten jotka tykkäävät pukeutua naiseksi. Käyvät muuten viime reissujen perusteella melko hyökkääväksi, mikäli niiden kanssa iskee oikein jutulle hiemankin ärsyttävään sävyyn. Veikkaan, etteivät kuitenkaan iske avokämmenellä vaikka se ehkä tyyliin sopisikin. Muistelisin.

Naistahan ei tietenkään saa lyödä. Entäs miestä, joka kuvittelee olevansa nainen? Ja sitten vielä sanotaan, että Shakespier:llä oli ongelma.

Pojat kun ovat joskus iltaisin hieman maistelleet rommia, niin olemme joutuneet pakostakin kehittelemään pienen kalibrointiratkaisun. Omissa paukuissahan on yleensä hieman enemmän alkoholia kuin tuo kirottu monikansallinen 4cl. Siitä kun ponkaisee pikkuhumalassa baariin ja tilaa rommikolan, niin sehän maistuu paikoitelellen jopa pelkälle kolalle. Silloin on ainut ratkaisu tilata pelkkä kola ja maistaa sitä. Mikäli se taasen maistuu rommille, on alkuperäinen tilaus aivan välttävä. Mutta jos pelkkä kolakin maistuu kolalle, on syytä mennä kertomaan baarimikolle mielipiteensä ja vaatimaan lisää alkoholia. Kyseinen ratkaisu toimii oikeastaan omista pohjustuksien määrästä riippumatta, kunhan ensin on saavutettu tietty humaltumisen taso.

En tiedä millainen riskikartoitus pitäisi tehdä, koska Petteri saapuu huomenna paikkakunnalle ja olemme sopineet tapaavamme jossakin päin kaupunkia. Ei siinä mitään, mutta kun tiedetään, ettei kukaan meistä ehkä ihan hirveästi sylje tuoppiin ja minun sekä Kallen pitäisi olla aamulla kello 5.45 matkalla kohti Kiinaa. Kuulostaa todella helpolta. Pitäisiköhän tästä rakentaa vielä joku varasuunnitelma. Ei taida jaksaa hyvin se kuitenkin menee.

Kuten aina. Vai mitä Matti?