Pönötämme junassa kuuden ”sängyn” looshissa keskipunkilla, mp3 soitin on onneksi kunnossa ja suoltaa suomi-iskelmää korviini ja tuijotusta riittää tietenkin. Ehkä tässä 38 tunnin ja n.3200 km:n Kunming-Peking junamatkalla on jälleen hieman aikaa katua menneitä ja miettiä tulevia, vaikka oikeasti tässä ei kyllä ehdi juuri mitään. Luultavasti syy on kuitenkin miehissä. Nii, se junailu ehkä konkretisoituu paremmin kun miettii, että HKI-ROI väli junalla kestää noin 9 tuntia? Sen kun ajaa kaksi kertaa putkeen edes takaisin on jo melkein samassa :)
Aurinkoisessa, mutta välillä tuulisessa Dalissa läheisen vuoren valloitus siis siirtyi seuraavalle päivälle tuulen takia. Valloituksen siirtymisen jälkeen laadimme netin perusteella seuraavan päivän tuuliennusteen ja totesimme myös seuraavan päivän olevan aivan liian tuulinen. Päätimme siis lähteä illalla syömään sekä muutamalle 3.6 vol% oluelle ja pyytää rahat retkestä seuraavana päivänä takaisin.
Ruokailu onnistuikin mainiosti alkuruokineen kaikkineen, eikä sitä nk. oluttakaan oikein jaksanut kitata ja vähän väsyttikin. Eikun Suunta kämpille päin. Pääsimmekin jo lähes loppusuoralle kun näimme yhden pikku baarin ja päätimme, ikään kuin varuiksi, poiketa hieman sisälle. Sen enempää ympärillemme vilkuilematta suunnistimme tiskille viimeiset oluet mielessämme. Tero avasi ensin suunsa ja ”olut” sana muuttui aivojen ja huulien välillä lauseeksi ”hot water whit rum”.. TÄH! mitä vit… mitäs sä nyt meinaat?? tuumasin. Samaa tuumasi baarimikkokin. Hänen ilmeestään pystyi heti päättelemään, että nyt ei mennyt tilaus ihan perille asti. Vaan siitä ei vielä suomituristi masentunut, normi viittomaelekieli käyttöön ja hommaa eteenpäin.
Tero alkoi osoitella vesipulloja ja mikroaalto uunia sekä hokea, että ”hot water”, minä osoittelin hyllyssä olevaa korkkaamatonta captain morgan rommipulloa ja toistelin lausetta ”with rum”. Rommi osuus meni helposti perille ja pullo aukesi. Siitähän kaadettiin laseihin reilut snapsit ja suomituristien silmä kirkastuivat.. Täällähän saa paukkuihin muutakin kuin kokista!! Seuraavaksi rommilasi matkasikin jo kohti mikroaaltouunia, ennen kuin ehdimme kissaa sanoa. Heittäytymällä saimme baarimikkoa kauluksesta kiinni ja pystyimme estämään virheen. Jatkoimme sinnikkäästi veden ja mikroaaltouunin osoittelemista ja yrittipä Tero kerran kammeta tiskin yli itsekin lämmittämään vettä. Sinnikkyys kuitenkin palkittiin ja baarimikko kaivoi tiskin alta termoskannun, jossa oli luultavasti kuumaa hanavettä. Me näytimme peukkua, koska sillä hanavedellä ei siinä vaiheessa enää ollut merkitystä.
Seuraavaksi saimme eteemme kuumaa vettä ja reilut rommisnapsit, enää puuttui sokeria. Lisää viittoilua sekä paskaa englantia ja kohta oli pussillinen sokeria edessämme. Itse Saimme tietenkin sotkea tuotteet keskenään, tiskin toisen puolen seuratessa silmät pyöreänä, että mitähän hittoa tuostakin tulee?? Vaan hyväähän siitä tuli ja koska siitä tuli hyvää ja koska snapsit olivat reiluja, päätimme tietenkin ottaa toiset. Se onnistui jo ihan kakistelematta ja suomituristien käsijarrunvaijeri napsahti kerrasta poikki! Koska siitä tuli hyvää ja koska snapsit olivat reiluja ja koska baarissa sai itse valita musiikin kiinankieliseltä hakukoneelta, päätimme ottaa kolmannetkin rommitotit. Tarjosimmepa maistiaisia baarimikollekin, mutta hän tyytyi pysymään riisiviinassaan, jota tosin antoi meidän maistaa välillä(pahaa se on kyllä edelleen).
Kotimatkan eteneminen siis oli pysähtynyt tilapäisesti, koska snapsit olivat reiluja, musiikin sai valita itse ja baarissa oli hyvä meno. Tunti siinä yhteensä vierähti ja 30 euroa, kunnes kapteeni oli kaadettu. Menon suhteenkin tarkempi tarkastelu osoitti, että baarissa ei ollut koko aikana Teron ja Kallen lisäksi ketään muita, Ilmakos seura oli hyvää ja snapsit olivat reiluja ja musiikin sai valita itse! Eiköhän lähdetä kun kerran kämpille oltiin menossa. Vaan, missä on Tero?? Katseeni etsi häntä silmien korkeudelta baarin ulkopuolelta, mutta ei näkynyt. Kymmenen metrin päässä ulko-ovesta baarimikko kuitenkin huuteli jotain ja osoitteli katua kohti. No, siinähän se olikin, suomituristi keräsi hetken voimiaan pitkällään kadulla kun ei voi tietää kauanko loppumatka kämpille vielä kestää. Arvaatte varmaan, että seuraavana päivänä ei tuullut ja kohta huomasimme roikkuvamme jossain lasikuitu kopassa vuorenrinteellä ja kiipeilevämme loppumattomia portaita ylöspäin, Pelotti ja puhallutti! Mikä hitto siinä on, että ei voi mennä sinne kämpille jos kerran oli jo vähän niin kuin menossa prkle!! Noh, jos olette Daliin menossa, niin ainakin yhdessä baarissa osataan tehdä rommitoti.
La päivänä aikataulun mukainen neljän tunnin bussimatka siirsikin meidät sitten normaali käytännön mukaisesti kuudessa ja puolessa tunnissa Dalista Kunmingiin. Majoitus kymmenen hengen dormista ja ankara mietintä päälle, että kannattaako tästä lähteä ollenkaan Pekingiin kun ei tiedä, mitä sieltä Japanista tulee kun tuulee oikein kovasti. Tässähän on jo Teron parisuhdelomakin uhattuna kun maa järisee, radioaktiivisia pilviä lentelee ja tulivuoret purkautuu. Ainako pitää olla joku katastrofi päällä kun on maailmalla??
Päätimme Kunmingissa käydä syömässä oikein kunnon nuudelisopat sellaisessa nuudelipaikassa. Kiinanmuurihan siellä oli tietty vastassa. Ensimmäiseen Paikkaan ei päästy edes sisään kun ei ymmärretty tosiamme. Toisen paikan ovelta otin kännykällä kuvan kiinankielisestä ruokalistasta, josta sitten tiskillä osoitimme jotain, mikä maksoi 15 yania/henki. Mitähän se lienee sitten ikinä onkaan, jää nähtäväksi. Tiskillä naureskeltiin ja otettiin yht. kaksi kymppiä rahaa suomituristeilta, mikähän siinä nyt jo meni pieleen.. Ei voi tietää..
Tyhmänä kuitin kanssa sisälle ja tyrkyttämään sitä jokaiselle työntekijälle kunnes tulee nuudelisoppaa nenän alle. Jossain vaiheessa päästiin ihan pöytäänkin asti. Sitten vaan odoteltiin ja kohta oli kummallakin nenä edessä kulhollinen nuudelia, vähän jotain rehuja, pieniä soppaluita sekä 2l:n kulhollinen jotain lientä. Teron kanssa tehtiin antimista nopea johtopäätös, että kaikki vaan tuohon liemeen ja ääntä kohti. Tuskin olimme ehtineet nuudelit heittää liemeen kun tarjoilija tuli jarruttelemaan.. Jälleen meille kiinaa ja tarjoilijalle suomea ja englantia, eikä mitään hajua, että mitä kukakin haluaa!
Sen aikaa jarrutus kuitenkin onnistui, että kummallekin tuotiin toinen kahden litran kulhollinen kuumaa lientä. Nyt oli suomituristien pään päällä niin paljon kysymysmerkkejä, että tarjoilija katsoi parhaaksi näyttää, että miten niitä aineksia sekoitellaan keskenään. Kun vihdoin pääsimme itse puikkojen varteen, kumosimme tietty pöydässä olevaa pippurisekoitusta sekä soijakastiketta useamman annoksen liemen sekaan. Mediumiahan siitä tuli. Vesi tuli silmistä ja nenä vuosi. Lientä oli niin reilusti, että ei millään pystynyt puikoilla kaikkea litkimään. Sattumat tuli kuitenkin syötyä. Kokemuksen lopputulos oli, että jos edes vähän ymmärtäisi, mitä on tilaamassa, voisi syödä hyvän nuudeliannoksen varsin edullisesti. Meidän ei kuitenkaan auttanut muuta kuin mennä Mac Donalsin kautta kämpille.
Tämän ma iltana alkaneen junamatkan valmistelimme päivällä 12”:n (tero) ja 14”:n(Kalle) pizzoilla, alkuruokien kera tietenkin. Siis suolisto täyteen ja pari vuorokautta junassa olemattomassa liikkeessä. Luonnon oma imodium! Siinä syödessämme, ehti kadulla polkusingerin kanssa päivystänyt nainen korjailla Teron maailmaa nähneet reikäiset shortsitkin lähes uuteen uskoon. Kyllähän niillä taas pari reissua tekee! Mahtoi nainen ihmetellä, että miksei tuo hölmö hae tuosta naapurista uusia samalla hinnalla.. Sitä sopii ihmetelläkin, vaan mihin sitä suomituristi omistaan luopuisi! Monella on kiinassa valmistetut housut, mutta monellako on kiinassa korjatut??
Täällä Kiinassa kun ollaan niin blogin, naamakirjan ja monen muunkin sivun toimiminen on vähän niin tai näin, mutta kun Pekingiin pääsemme, ehkä tämäkin teksti julkaisuun päätyy tavalla tai toisella. Reissu lähenee loppuaan ja pe Kallea odottaa kotiinpaluu ja Teroa Kanarian ”lämpö”. Omalta osaltani lopputeksti tuleekin sitten jo kotimaasta jos luonto suo.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti